Wärtsilän uusi logistiikkakeskus hyödyntää Jungheinrichin ja DHL Supply Chainin parasta sisälogistiikkaosaamista

EKX 516k_[MAM-45492]

Jungheinrich toimittaa Wärtsilä Finland Oy:n uuteen logistiikkakeskukseen automaattisen pientavaravaraston ja kapeakäytävävaraston. Toimitusjohtaja Mika Laatikainen Jungheinrich Lift Truck Oy:stä toteaa, että kyseessä on huomattava askel eteenpäin suomalaisen sisälogistiikan kehityksessä.

– Kapeakäytävävaraston keräilykorkeus on Suomen korkein eli 17 metriä ja lavapaikkoja tulee 21 600. Pientavaravaraston korkeus on 18 metriä ja siinä on 15 000 varastopaikkaa, Laatikainen kertoo.

Kapeakäytävävarastossa tulee aikanaan operoimaan neljä puoliautomaattista kombitrukkia, joissa on huippukehittynyt varastonavigaatio. Pientavaravarastoon kuuluu neljä keräysasemaa ja yksi virheenkäsittelyasema.     

Logistiikkakeskus on osa Wärtsilän tutkimus-, tuotekehitys- ja tuotantokeskus Smart Technology Hubia, joka valmistuu Vaasan Vaskiluotoon vuoden loppuun mennessä. Logistiikkatoiminnot siirtyvät uuteen keskukseen kevään 2022 aikana.

Projektipäällikkö Mika Harjamäki Wärtsilästä kertoo, että logistiikkakeskus rakennetaan palvelemaan Smart Technology Hubin operaatioita ja paikallista ekosysteemiä mahdollisimman tehokkaasti ja joustavasti.

– Uuden logistiikkakeskuksen ja sinne luotavien modernien automaatioratkaisujen myötä pystymme toimimaan entistä ketterämmin, kun eri operaatioiden tarpeisiin voidaan reagoida nopealla vasteajalla.

Kooltaan noin 14 500 m2:n suuruisen logistiikkakeskuksen rakennustyöt aloitettiin kesäkuussa 2020 ja kiinteistön on tarkoitus valmistua lokakuun 2021 loppuun mennessä. Kapeakäytävävarasto valmistuu joulukuussa 2021 ja pientavaravarasto luovutetaan asiakkaalle huhtikuussa 2022. 

Päävastuussa logistiikkakeskuksen sisätilojen infrastruktuurin rakentamisesta on DHL Supply Chain (Finland) Oy. Yritys tulee myös vastaamaan logistiikkakeskuksen toiminnasta sen käynnistyessä.

– Meille kyseessä on merkittävän mittakaavan automaatioprojekti, jossa päästään hyödyntämään uusimpia teknologioita, toteaa myyntijohtaja Ilkka Marja-aho DHL Supply Chain (Finland) Oy:stä. Marja-aho kutsuu hanketta ” yhdeksi Pohjoismaiden edistyksellisimmistä”:

– Olemme suunnitelleet yhteistyössä Wärtsilän kanssa Smart Technology Hubin toimintaa parhaiten palvelevan logistiikkakonseptin. Jungheinrichin tarjoama automaatioratkaisu niveltyy siihen saumattomasti.

Uusi toimintamalli selkeyttää materiaalivirtojen liikkumista logistiikkakeskuksesta tuotantotiloihin sekä mahdollistaa osaltaan myös tavarakuljetusten vähenemisen kaupunkialueella pienentäen kuljetusten aiheuttamaa hiilijalanjälkeä ja meluhaittaa.

– Automaatio muokkaa sisälogistiikan kenttää nyt vahvasti. Wärtsilän kaltaiset edelläkävijät pääsevät poimimaan tulevaisuuden hedelmät muita ennen, mikä taas vahvistaa kilpailukykyä, uskoo Mika Laatikainen.        

        

Lisätietoja tiedotusvälineille antaa:

Mika Laatikainen
Jungheinrich Lift Truck Oy
040 833 6359
mika.laatikainen@jungheinrich.fi, www.jungheinrich.fi